"Kultainen kierros"
Kierroksen päänähtävyyksiä ovat Þingvellirin alue, Geysir ja Gullfoss, mutta useimmilla retkillä pysähdystään myös muissa paikoissa
Þingvellir
, on sekä historiallisesti että geologisesti kiinnostava alue. Islantilaiset aloittivat maakäräjien pitämisen kyseisellä paikalla vuonna 930. Nykyään Reykjavikissa sijaitseva Alþinget on maailman vanhin yhä toiminnassa oleva eduskunta. Þingvelliristä alkaa laakso, jonka alueella amerikan ja euroaasian mannerlaatat erkanevat toisistaan tasaiseen tahtiin. Þingvellirin alue on uskomattoman kaunis- nykyään kansallispuistona toimivaa aluetta koristavat sitä reunustavat laavavuoret ja kimaltelevat vesiputoukset.

Geysir
, kuuma lähde josta purkautuu höyryä ja vettä, on Islannissa sijaitseva lähde joka on lainannut nimensä kokonaiselle ilmiölle. Geysir oli pitkään maailman suurin geysir ja suihkutti kuumaa vettä ja vesihöyryä jopa 80 metrin korkeuteen, mutta 1960-luvulta lähtien lähde on ollut toimeton. Nykyään Geysir aktivoituu ainoastaan maanjäristysten yhteydessä- viimeksi näin tapahtui vuonna 2000. Alueella on kuitenkin useita muita geysireitä, esimerkiksi muutaman metrin päässä Geysiristä sijaitseva Stokkur. Turistiystävällinen Stokkur purkautuu noin viiden minuutin välein suihkuttaen kiehuvaa vettä noin 25 metrin korkeuteen. Pieniä geysireitä on paitsi toisaalla Islannissa, myös Yellowstonen kansallispuistossa USA:ssa, Uuden Seelannin pohjoissaarella sekä Venäjän Kamtjatkan niemimaalla.

6 kilometriä Geysiristä koilliseen sijatsee Islannin kuuluisin vesiputous, Gullfoss, jonka vesi putoaa 32 metriä kapeaan rotkoon. Vesiputous oli lähellä tuhoutua 1920-luvulla, jolloin ulkomaiset investoijat olivat kiinnostuneita Hvitá- joen höydyntämisestä. Lukuisien protestien seurauksena vesiputous kuitenkin pelastettiin ja on ollut luonnonsuojelualue vuodesta 1975 saakka. Gullforssia lähin maatila sijaitsee kauempana merestä kuin mikään muu asutus koko saarella- tilan takaa avautuu Islannin karu, asuttamaton sisin. Täältä avautuvat näkymät myös Langjökullille, yhdelle Islannin jäätiköistä. Vinkki! Älä missaa läheisen ravintolan herkullista lampaanlihakeittoa.